Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

Pionien ABC - Istutusohjeet ja usein kysytyt kysymykset

Pietertje Vriend Wagenaar -pioni, syksyllä 2021 istutetun juurakon ensikukinta Pionit ovat varmasti yksi niistä asioista, joista Paratiisikoti parhaiten tunnetaan. Aikanaan blogia perustaessa pionin taimien istutus oli yksi ensimmäisistä aiheista, johon tartuin. Fiilis on aika nostalginen, kun luen tuota tekstiä nyt. On ollut aika, jolloin 38 pionia tuntui suurelta määrältä. Huh. Vuosien myötä olen oppinut pioneista valtavasti lisää. Ensimmäiset, lähes kuopille painuneet istutukset on kaivettu ylös ja istutettu uudestaan parempiin kohopenkkeihin. Lukuisten pettymysten jälkeen suomalaiset pionien taimet ovat saaneet jäädä kauppoihin ja olen siirtynyt tilaamaan pionini lähes täysin ulkomailta. Suurin muutos lienee kuitenkin se, että en osta enää taimia: kaikki uudet pionit saapuvat meille juurakkoina. Tänä syksynä istutan kokonaiset 80 juurakkoa. Niiden myötä pionien määrä on jo komeat 207 kappaletta. Viime talvi oli kuitenkin hurja ja vei luultavasti mukanaan muutamia kappaleita, joten